Matkaa päätepysäkille asti
Mikä on paras mahdollinen treeniohjelma? Juuri se, mitä et tee tällä hetkellä. Tunne on varmasti monelle enemmän kuin tuttu. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Miten pitkään käytit nykyistä tai edellistä ohjelmaa suunnitellusti ilman muutoksia? Jos vastaus on alle kuukauden, niin on aika opetella malttia, kärsivällisyyttä ja muita vastaavia hyveitä.
Kysynnän ja tarjonnan laki
Mistä nykyinen ohjelmasi on peräisin? Onko se saatu kaverilta, katsottu nettifoorumilta, artikkelista, lehdestä vai kenties ostettu jopa asiantuntevalta valmentajalta? Tehdään ensiksi (hieman rohkea) olettamus, että ohjelma on kaikin puolin suurin piirtein järkevä. Käytettävät liikkeet ovat hyviä, niiden tekniikat ovat hallussa, frekvenssi on sopiva ja progressio noudattaa järkevää kaavaa.
Miten tiedät, että toimiiko ohjelma, jos teet siihen muutoksia tai siirryt nopeasti toiseen? Vastaus on, että et mitenkään. Tietty ärsykevaihtelu on yksi harjoittelun perusasioista, mutta ohjelman vaihto kokonaan toiseen tai nykyisen muuttaminen on usein liian suurta vaihtelua. Jos viime treenissä tehtiin etukyykkyjä, niin miten tiedät kantavatko ne uudessa ohjelmassa oleviin askelkyykkyihin? Kehitystä on mahdollista tarkkailla vain, jos molemmat liikkeet kuuluvat ohjelmaan alun perin. Kun ohjelma on viety kokonaan läpi, niin voi vapaasti kokeilla miten se on kantanut muihin liikkeisiin. Yksi esimerkki voisi olla, että tuliko käsipainoilla tehdystä vinopenkistä lisää kiloja tavalliseen penkkipunnerrukseen yms.
Luvun otsikkoon viitaten: Ongelmana on, että tarjontaa on nykyään aivan liikaa! Uusia ohjelmia tulee melkein ovista ja ikkunoista. ”Lisää tuuma hauiksiisi kahdessa viikossa!”tai ”Nosta penkkitulostasi 20kg vain viidessä treenissä!” Nuo ovat vain joitakin väittämiä ja vielä valitettavasti sieltä vaatimattomammasta päästä.
Haaste
Esitän pienen haasteen. Se koostuu seuraavista askelista:
1) Kartoita tilanne. Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä haluat uudelta ohjelmalta?
2) Valitse ohjelma. Varmista jollakin tapaa, että ohjelma on ainakin jollakin tasolla järkevä.
3) Tee ohjelma loppuun. Tämä on se vaikein osa. Jos ohjelma kestää 6kvo, niin teet sitä 6vko. Jos kesto on 3kk, niin teet sitä 3kk. Helppoa paperilla, ei välttämättä käytännössä. Vastaan tulee monia kertoja, kun tekisi mieli lähteä soveltamaan.
4) Arvioi tulokset. Mikä toimi? Mikä ei toiminut?
5) Tee tarvittavat säätötoimenpiteet. Jos jollakin osa-alueella tapahtuu edelleen kehitystä, niin sitä ei ole välttämättä tarpeen muuttaa. Jos puolestaan toisaalla seinä on tullut vastaan, niin hienosäätö on tarpeen. Nyt voi viimein siirtyä myös kokonaan toiseen ohjelmaan.
Vastaa