Podcastien puolella on jälleen uutta tarjontaa! Juha Olli on haastattelussa toistamiseen ja hyvästä syystä. Ensinnäkin Juhalla riittää painavaa sanottavaa aamunsarastuksesta auringonlaskuun ja toiseksi Juhan kanssa tehty ensimmäinen jakso johtaa tällä hetkellä tilastoja kuuntelukerroissa mitattuna. Tällä kertaa sivuttuja aihepiirejä ovat muun muassa: Urheilijan … [Read more...]
Haasteet treenivolyymin ja kuormituksen seuraamisessa
Hieman yksinkertaistettuna treenistä aiheutuvan kuormituksen voi ajatella muodostuvan intensiteetistä ja volyymista. Intensiteetti määrittää suunnan ja volyymi puolestaan, että miten lujaa tähän suuntaan mennään. Erillään näiden muuttujien seuranta ja arvioiminen on vielä verrattain yksinkertaista. Pelkästään excel antaa paljon kättä pidempää tavoitteelliselle treenaajalle, … [Read more...]
Pidetään harjoittelu hauskana
Tavoitteellinen ja siten myös tuloksia tuottava treeni ei ole aina välttämättä hauskaa tai edes miellyttävää. Ajoittain on pakko mennä mukavuusalueen ulkopuolelle monessakin mielessä, jos viisaria haluaa saada liikahtamaan eteenpäin. Lisäksi jo arkielämän puolella täytyy tehdä välillä asioita, jotka eivät ole hauskoja tai joita ei edes huvittaisi tehdä. Treeni on – ainakin … [Read more...]
Muistiinpanoja ja poimintoja Charlie Weingroffin haastattelusta (jälleen!)
Kun eteen tai tässä tapauksessa kuulokkeisiin tulee hyvä hyvää asiaa haastattelun, artikkelin, kirjan tai jonkin muun informaatiopaketin muodossa, tapaan kaivaa muistiinpanovälineet esiin ja kirjata tärkeimpiä tai muuten vain iskeviä kohtia ylös. Charlie Weingroffin kohdalla näin kävi nyt toistamiseen. Hänellä on jopa poikkeuksellisen laaja-alainen ja kokonaisvaltainen … [Read more...]
Podcast #9: Vilho Ahola
Korkean profiilin vieraiden suora saa jatkoa podcastissa! Tällä kertaa linjan toisessa päässä on elintapalääkäri Vilho Ahola! Hän on voimaharjoittelun ja monipuolisen liikkumisen vahva kannattaja ja lisäksi hänet tunnetaan muun muassa lääkärintyössään kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta. Hän tekee myös mistä puhuu ja on tavoitteellinen voimaharjoittelija ja … [Read more...]