VK-kustannukselta ilmestynyt lähes tiiliskiven paksuinen uutuuskirja Huippu-urheiluvalmennus on ollut odotettu uutuus. Reiluun 600 sivuun mahtuu jo yksistään määrällisesti hurja määrä asiaa. Kirjaa ovat olleet kirjoittamassa todelliset ”raskassarjalaiset” kuten Antti Mero, Keijo Häkkinen ja Sami Kalaja. Yhteensä kirjoittajia tai mukana olleita henkilöitä on ollut yli … [Read more...]
Ravinto tavoitteellisen treenin tukena
Ravinnosta tulee kirjoiteltua kohtuullisen harvoin. Se ei johdu siitä, etteikö aihealue kiinnosta – melkeinpä päinvastoin. Ravinto on erottamaton osa treeniä ja siitä saatavia tuloksia, joten siihen tulee kiinnittää huomiota myös sen mukaan. Ravinnosta, kuten myös harjoittelusta, tekee mielenkiintoisen, että se on samaan aikaan parhaimmillaan äärimmäisen yksinkertaista, mutta … [Read more...]
Asennoituminen ja itseluottamus harjoittelussa
Tähän aihepiiriin voisi upottaa kirjaimellisesti kirjasarjan verran sanoja, mutta pidetään homma lyhyenä ja tiiviinä – short and sweet, kuten lontooksi sanotaan. Harjoitteluun asennoituminen ja tietyn kunnianhimoisen, mutta realistisen itseluottamuksen omaaminen ovat avaimia kehitykseen. Toki nostotekniikat tulee osata vähintään kohtuullisella tasolla, harjoitusohjelman tulee … [Read more...]
Miten valmentajat harjoittelevat? Jaakkola, Rytkönen, Mäennenä
Blogikirjoituksien aiheita miettiessä pyrin kirjoittamaan aiheista, jotka ovat uusia, sillä hetkellä oman kiinnostuksen kohteena tai oletan niiden kiinnostavan lukijoita. Tietenkin voittava yhdistelmä olisi, jos enemmän kuin yksi kriteeri täyttyisi. Yksi asia johti seuraavaan ja ajattelin että, lukijoita saattaa kiinnostaa miltä homma näyttää käytäntöön vietynä ”tiskin toisella … [Read more...]
Hyvä harjoitusohjelma vai harjoitusohjelma tehtynä hyvin?
Säännöllisin väliajoin vastaan tulee artikkeleja ja motivointipuheita, joissa kehotetaan yksinkertaisesti tarttumaan toimeen ja miettimään tarkempaa suuntaa vasta sitten. Iänikuiselle jahkailijalle tai muuten vain spekulointiin tai laiskuuteen taipuvaiselle tämä voi olla hyvä neuvo. Karkeana arvioina heittäisin, että näitä jahkailijoita on lopulta hyvin vähän. Suurin hyöty … [Read more...]
