Kirjasto on hieno asia! Aivan kuin pääsisi kirjakauppaan Platinum –kortin kanssa. Ulos voi kävellä selkä vääränä opuksia ilman pelkoa luottorajan paukkumisesta. Olin kirjastossa hakemassa erästä tuoretta suomalaista teosta, kun otsikon mukainen kirja sattui silmiin hyllystä muiden niteiden joukosta. Muistan armeijakaverin isän sanoneen joskus, että pelkästään Pertti Ukkolan katse olisi voinut vääntää keskivertopainijan siltaan hänen parhaimpina aikoinaan. Lainasin kirjan välittömästi.
Kuva: Peoplecheck.de
Kuka?
Pertti Ukkola on 1950 syntynyt kreikkalais-roomalainen painija. Hän on olympiavoittaja, sekä EM- ja MM-kultamitalisti. Lisäksi hänet on valittu Suomessa vuoden urheilijaksi.
Tuloksia ja kisamenestystä on siis riittämiin millä tahansa mittapuulla. Se, että miten menestys saavutettiin on kiinnostava asia. Kirja ei petä tässä mielessä ja antaa kuvan tinkimättömästä työntekijästä ja kovaan harjoitteluun uskovasta suomalaisesta urheilijasta. Ukkola sanoi olleensa urheilumiehiä pienestä pitäen. Lapsuutensa talvet hän vietti hiihtäen ja kesät erilaisia pelejä ja muuta urheilua harrastaen lähiseudun lasten kanssa. Painista hän innostui noin 10 ikävuoden tienoilla ja jäi sille tielle. Aluksi menestys ei ollut kaksista ja 12-14-vuotiaana ottelut kestivät yleensä vain muutamia sekunteja – päätyen Ukkolan tappioon.
Hän päätti jo nuorena, että haluaa olla painissa maailman paras. Vaikka ura lähti takkuillen käyntiin, niin tinkimätön työ ja kova asenne veivät pitkälle.
Sanoma
Mitä kirjalla on sanottava? Mikä on sen opetus? Tässä joitakin viestejä, mitä ainakin itse löysin siitä.
Monipuolisen liikunnan tärkeys
Ukkola on kunnostautunut painiuran jälkeen liikunnan tärkeyden puolesta puhujana. Erityisesti hän painottaa lasten liikkumista ja urheilua niin koulussa kuin vapaa-aikana. Tämän vuoksi hän onkin järjestänyt Tampereen alueilla kouluissa hiihto-opetusta. Kirjassa on monta aukeamaa pelkästään tästä aihepiiristä. Hän ihmettelee suureen ääneen (ja hyvästä syystä), että miksi päättäjät eivät reagoi tilanteeseen mitenkään. Kirja on julkaistu vuonna 2000. Kuluneiden vuosien aikana näiden asioiden ajankohtaisuus ei ole ainakaan vähentynyt.
Ukkola hiihti ja paini kilpaa 16-vuotiaaksi asti. Hänen nuoruudessaan se oli normaalia. Kirjassa esimerkiksi jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat saavatkin osansa kritiikkiä liian varhaisesta erikoistumisesta ja siitä johtuvasta yksipuolisesta liikkumisesta ja harjoittelusta.
Työn teko
Valmistautuessaan vuoden 1976 Montrealin Olympialaisiin Ukkola sanoi harjoitelleensa 19 kertaa viikossa! Lepopäivänä harjoiteltiin vain kerran, muina päivinä harjoituskertoja olikin sitten 2 tai 3. Siirtyessään uransa jälkeen valmennusportaaseen hän antaakin kirjassaan kritiikkiä, että nykyiset urheilijat eivät harjoittele läheskään tarpeeksi. Tai tarkemmin sanottuna nykyinen harjoittelun määrä ja laatu vastaa hyvin menestymistä. Onko Suomi pudonnut tämän vuoksi mitalikelkasta monissa ennen suomalaisille vahvoissa lajeissa? Mene ja tiedä.
Ukkola jätti menemättä kouluun, koska ei nähnyt mahdolliseksi urheilla ja opiskella samaan aikaan. Hänen tapauksessaan valinta kannatti. Lisäksi hän mainitsee, että huippu-urheilijan tulee priorisoida enemmän ja vähemmän kaikki tekemisensä urheilun ehdoilla. Tyttöystävän mummon syntymäpäivät saattavat siis jäädä välistä, kuten myös tansseissa yömyöhään viipyminen. Hän mainitsee vielä erikseen, että juhannuksen ja joulun kaltaiset pyhät ovat erinomaista aikaa keskittyä harjoitteluun. Jonkun mielestä ehkä pakkomielteistä. Käyttäisin kuitenkin mieluummin sanaa omistautunut.
Myöhemmin kirjassa hän tosin mainitsee, että sama omistautuneisuus maksoi hänelle todennäköisesti monta muuten lupaavaa seurustelusuhdetta.
Halu menestyä
Jo ensimmäisten kappaleiden jälkeen kirjan sivuilta on välittynyt Ukkolan tinkimätön halu menestyä. Eräs hänen painikaverinsa sanoi, että hänen voitonhalunsa oli suurempi kuin kellään muulla. Heti seuraavassa lauseessa Ukkola korjaa kuitenkin, että tosiasiassa kyse oli häviämisen pelosta. Häviäminen pelotti häntä enemmän kuin mikään muu.
Kuva: Yle.fi
Tarinat
Jos mies on kotoisin lapista, asunut sen jälkeen pohjanmaalla ja tullut sieltä Tampereelle ja on vielä urheilumiehiä, niin matkalta on pitänyt tarttua varmasti monta tarttuvaa tarinaa. Ukkola ei petä tässä mielessä, sillä hän tinkimättömän asenteen lisäksi hän oli siunattu myös hyvällä huumorintajulla, eikä hän pelkää käyttää sitä. Seuraavassa joitakin kirjasta mieleen jääneitä tarinoita. En takaa, että yksityiskohdat ja sanavalinnat ovat 100% oikein, mutta sanoma on kuitenkin sama.
Painin Suomi-Ruotsi maaottelussa Turo oli luvannut lahjoittaa parhaalle suomalaiselle painijalle puvun. Ottelun loppupuolta lähestyessä Ukkola oli häviöllä ja väliajalla yksi Suomen joukkueen valmentajista tuli sanomaan, että ei taida tulla Ukkolalle pukua. Uuden erän alkaessa hän vei vastustajan suoraan siltaan, nosti päänsä hakien katsekontaktin ja huusi: ”46 C!”
Ollessaan Kuortaneella leirillä Ukkola kävi yhtenä iltana yökylässä lähellä asuvan tytön luona. Vaikka hän oli ottanut aamulenkillä käytettävät varusteet valmiiksi mukaan, niin hän myöhästyi sen verran, että muut olivat ehtineet juuri aloittaa lenkin. Hän ajatteli pääsevänsä kuin koira veräjästä. Silloinen, hyvin DDR:läistälinjaa pitävä valmentaja, oli aloittanut harjoituksen lenkin päätyttyä sanomalla, että Ukkolalla on kaksi vaihtoehtoa: lähteä kotiin tai tehdä hieman ekstraa treenissä. Ukkola oli tietenkin jälkimmäisen kannalla. Kahden tunnin ajan hän paini lähes tauotta tuoreita vastustajia vastaan niin, että hän oli koko ajan molskilla ja vastustajia kierrätettiin. Loppupuolella hän sanoi jo itsekin olevansa hieman väsynyt ja häneltä saatiin vedettyä pari kertaa jalat alta. Siihen valmentaja totesi, että jos Ukkola ei ala yrittämään tosissaan, niin harjoitus päätetään 15 min siltaharjoitteluun. Lopulta harjoitus kesti pitkälti yli toista tuntia. Päättymisen jälkeen Ukkola teki oma-aloitteisesti puhutut 15 min siltaharjoittelua. Valmentajan kommentti oli: ”Kyllä Ukkolasta saattaa sittenkin vielä painija tulla.”
Kun Ukkola oli saanut jo menestystä kansainvälisissä kisoissa, niin myöhemmin eräissä hyvin merkittävissä arvokisoissa yhteensä kolmen eri maan edustajat olivat tulleet pyytämään Suomen joukkueen valmentajalta, että Ukkola ei selättäisi heidän miehiään suoraan. Ukkola sanoi tämän tuntuneen hyvältä.
Loppusanoma
Kirjalla ei ehkä ole mitään lopullista sanomaa, onhan se kirjoitettu elämänkerran muotoon. Ajatuksia se herättää kuitenkin aivan varmasti. Suosittelen kuitenkin sen lukemista monessakin mielessä. Siitä voivat oppia niin urheilijat, valmentajat tai arkiliikkujat. Paljon asioita voisi soveltaa ihan huippu-urheilussa asti, mistä Ukkolalla onkin vahva mielipide. Hänen mielestään MM- tai Olympiakisojen 9. tai 10. sijoitus ei ole merkki huippu-urheiljasta. Sitten kun mennään mitalisijoille, niin kriteerit alkavat täyttymään.
Kuten sanottu, niin Ukkola on huumorimiehiä. Lue vaikka tämä Iltalehden linkki todisteeksi.