Harjoituskokemus on yksi oleellinen tekijä harjoittelun suunnittelussa. Tästä syystä se onkin yksi seikka, joka tulisi selvittää perusteellisesti esimerkiksi valmennussuhdetta aloittaessa. Kyllä, harjoittelun tavoitteiden tarkka määrittäminen on tärkeää, mutta ilman riittäviä pohjatietoja – joihin harjoitustausta kuuluu – matka voi stopata vauhdikkaan alun jälkeen nopeasti Karjalan mäntyyn.
Kuva: www.fitocracy.com
Määritelmä
Jotta tiedetään mistä puhutaan tarkalleen, määrittely on tarpeen. Lähdetään ensin liikkeelle negaatiosta eli mitä harjoituskokemus ei ole.
Harjoituskokemus ei ole yhtä kuin miten pitkään harjoittelua on tehty tai ”salilla on käyty”.
Jos näin olisi, kovan luokan salijermuja ja -pirkkoja olisi aika paljon enemmän ja pelkästään salikortin omistaminen olisi parhaimmillaan osoitus harjoituskokemuksesta. Harjoituskokemus ei ole siis aikaan tai edes salilla käyntikertoihin sidonnainen vaan sen osoittamiseksi tulee olla näyttöjä. Pidän paljon Mark Rippetoen aloittelijan määritelmästä. Hän määrittelee noviisiksi kaikki, jotka pystyvät kehittymään vielä lineaarisella progressiolla. Toisin sanoen tankoon voi lisätä tasaiseen tahtiin rautaa harjoituksesta toiseen mahdollisia kevennettyjä harjoituksia tai viikot lukuun ottamatta. Noviisivaiheen jälkeen harjoitteluun tarvitaan hieman monimutkaisempaa lähestymistapaa, jotta riittävää ärsykevaihtelua ja sitä kautta kehitystä saadaan aikaan. Ei karata kuitenkaan liiaksi sivuraiteille sille puolen.
Noviisivaiheen jälkeen jaottelu on enemmän tai vähemmän liukuvaa ja en ole törmännyt toistaiseksi ylitse muiden olevaan kategorisointiin. Toistaiseksi olen käyttänyt yksinkertaisesti seuraavaa:
- Aloittelija/noviisi
- Keskitaso
- Edistynyt
- Huipputaso (puhutaan siis kaliiberista, joka kilpaili juuri Riossa…)
Jokaiselle kategorialle on olemassa liukuvia kriteerejä niin voimastandardien kuin urheilijoiden kohdalla lajisuoritusten suhteen.
Harjoituskokemuksen jaottelu
Pidemmälle vietynä harjoituskokemus voidaan jakaa vielä eri osa-alueisiin. Tämä antaa lisää mahdollisesti arvokasta lisätietoa, jonka avulla urheilijan tai harjoittelijan nykytilannetta voidaan ymmärtää paremmin, jonka perusteella voidaan tehdä vastaavasti parempia päätöksiä. Vaikka jaottelu pätee lähinnä urheilijoihin, se on silti mielestäni tietämisen arvoinen. Harjoituskokemus voidaan jaotella ainakin kolmeen seuraavaan osa-alueeseen:
- Yleinen aktiivisuus ja elämäntavat. Millaista tavallainne arjen habitus on ollut ennen ja on tällä hetkellä ? Fyysisesti vaativat työt ovat jatkuvasti harvenemaan päin, mikä laskee arjen fyysistä aktiivisuutta automaattisesti. Kuitenkin vaikkapa vain työ- tai koulumatkojen taittaminen päivittäin pyörällä tai kävellen on jo hyvä startti ja tekee suuren eron pitkällä juoksulla. Esimerkki tästä osa-alueesta tuli juuri vastaan Powercastissa (kohta 20:20), jossa Crossfit Gamesien voittajaa Ben Smith kertoo lapsuus- ja nuoruusajastaan. Jos taustalla on erilaisia fyysistä aktiviteettia sisältäviä kisoja, voimistelua ja monenlaista urheilulajia (sekä ehkä myös hyvä perimä), ovat lähtökohdat hyvin erilaiset verrattuna siihen, että sama aika olisi mennyt Xboxin edessä.
- GPP. Jälleen yksi lyhyenne lisää, mutta se on opettelemisen arvoinen. Se tulee sanoista general physical preparedness. Urheilijan kohdalla yksinkertaistettuna sen määrittely voisi olla seuraavaa: miten menestyisit, jos lajin kaikki tekniset vaatimukset poistettaisiin? Toisin sanoen GPP mittaa moottorin kokoa, liiketaitoja ja muita tarvittavia valmiuksia sekä perustaitoja lajissa menestymiseen.
- Lajispesifinen. Tämä on lähes itsestään selvä, mutta usein sitäkin tärkeämpi. Vaikka liputankin vahvasti voima- ja oheisharjoittelun puolesta, urheilijan tulisi keskittyä silti oletusarvoisesti lajiharjoitteluun. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö voima- ja oheisharjoittelulla olisi paikkansa, kaikki riippuu tilanteesta ja kontekstista. Lajispesifinen harjoituskokemus tarkoittaa kokemusta ja taustaa lajille spesifiseistä harjoitteista ja lajiharjoittelusta itsestään. Esimerkiksi LeBron Jamesin tapauksessa ei ole todennäköisesti harjoitetta tai tapaa, jolla hän ei olisi käsitellyt koripalloa.
Yhteenvetoa
Harjoituskokemus ei ole välttämättä sidonnainen harjoitteluun käytettyyn aikaan. Onko viisi vuotta huonoa tai välttävää harjoittelua parempi kuin kaksi vuotta hyvää harjoittelua? Ehkä, ehkä ei.
Noviisin statuksesta pääsee hyvin kartalle selvittämällä toimiiko harjoittelussa vielä lineaarinen progressio. Jos ei, sen jälkeen harjoituskokemuksen voi päätellä esimerkiksi voimastandardien perusteella. Jatko määräytyy puolestaan muiden pohjatietojen perusteella, johon lukeutuvat: mahdolliset heikkoudet, tähän asti käytetyt liikkeet, voimataso ja vammahistoria.
___________
Jos tämä aihealue kiinnostaa ja haluat oppia lisää sen soveltamisesta voimaharjoittelun suunnitteluun, 10.10.2016 alkava online-luentosarja on tsekkaamisen arvoinen!
Vastaa