Rikoin nilkkani lajiharjoituksessa pahemman kerran 5 viikkoa takaperin. Arvatenkin siitä eteenpäin on menty pelkästään ylävartalotreenillä. Vaikka se on huomattavasti parempi kuin ei mitään, niin parin viikon jälkeen sekin alkoi käymään hieman yksitoikkoiseksi.
Jotain puuttui. Vaikka maksimivoimaharjoituksille on aina aikansa ja paikkansa, niin ihminen on tehty välillä myös hengästymään pidempikestoisissa suorituksissa. Tällä en tarkoita maratoonia tai muuta kestävyysurheilua (hyi olkoon!), vaan muutaman kymmenen minuutin kestoista harjoitusta, joka nostaa hieman sykettä.
Naama oli hymyssä kuin hangon keksillä kokeillessani etuheilautuksia ensimmäisen kerran tauon jälkeen ja ilokseni huomasin, että nilkka ei oireile niissä ollenkaan. Vaikka nilkan ja polven liike on etuheilautuksissa hyvin pientä, niin suurempi kysymysmerkki oli, että kestääkö jalka koko painoa. Kyllä kesti.
Ensimmäinen treeni oli näinkin simppeli, että päästään takaisin vauhtiin:
Yhden käden etuheilautus 20×15, 24 kg kuulalla. Taukona 10 palleahengitystä. Eli 20kpl 15 toiston sarjoja, kättä vaihdellen vuorotellen sarjasta toiseen. Tauot sarjojen välissä olivat kymmenen syvän hengenvedon mittaisia pelkästään nenänkautta hengittäen. Mitä rauhallisemmin hengittää, sitä pidempi tauko.
Koska aamun treeni tuntui niin kivalta, niin tein vielä iltapäivällä hieman pidemmän setin.
Yhden käden etuheilautus 30×15, 24kg, taukona 10 palleahengitystä.
Yhteensä 750 yhden käden etuheilautusta. Kaiken kukkuraksi pääsin treenaamaan vielä ulkona. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Kaupan päälle iherb lasku pienentyy, koska ei tarvitse olla jatkuvati tilaamassa D-vitamiinia. 
Tällä pääsee alkuun ensi viikolla lisää!
Lopulta pienistä asioista tulee todella iloiseksi. Älkää ottako terveyttä ja kykyä elää normaalia elämää itsestään selvyytenä. Harvaa asiaa oppii arvostamaan ennen kuin joutuu olemaan ilman sitä.
Vastaa