Aiemmassa kirjoituksessa pyöriteltiin asiaa kahdelta eri kantilta. Yksi mielipide on, että kaikki ovat samalla viivalla ja jokaisella on yhtä hyvät edellytykset menestymiseen valitsemassaan aktiviteetissa, oli se sitten urheilussa tai jollakin muulla saralla.
Motivaation lähteestä
Henkilön motivaation lähteet ovat ehdottomasti huomioimisen arvoinen seikka. Periaatteessa motivaation lähteitä voi olla kahta erilaista; sisäinen ja ulkoinen. Sisäisesti motivoitunut henkilö on kiinnostunut oman tasonsa parantamisesta, eikä vertaa omaa suoritustaan kovin voimakkaasti muiden tasoon. Hän on kiinnostunut vertaamaan suoritustaan viime kerran vastaavaan. Onko kehitystä tapahtunut? Jos ei, niin miksi? Kilpailutilanteessa hän osaa jakaa erilleen osa-alueet missä onnistui ja missä on parannettavaa. Sisäisesti motivoitunut henkilö pyrkii parantamaan itseään pitkällä tähtäimellä ja peilaten suorituksiaan lähinnä vain omaan tasoonsa. Ulkoisesti motivoitunut henkilö puolestaan arvostelee suorituksensa ulkoisten tulosten pohjalta. Jos kilpailun lopputulos ei ole haluttu, niin pettymys voi olla suuri. Tulos on kaikki kaikessa ja hänen on vaikeampi erotella eri osa-alueita. Eli millä saralla onnistuttiin ja missä pitää petrata. Motivaation lähde on jatkumo ja kaksi kuvailemaani tyyppiä niiden ääripäät. Optimitilanne olisi kenties omata ominaisuuksia jonkin verran molemmilta puolilta. Kuitenkin puhtaasti ulkoisesti motivoitunut henkilö on heikommassa asemassa, sillä mahdollisesti usein toistuvat pettymykset eivät kannusta jatkamaan mitään toimintaa kovin pitkäjänteisesti. Kuitenkin suuri kunnianhimoa ja voitonnälkää voi kumota tämän.
Mikä kuitenkin on varmaa, niin kukaan ei pääse huipulle ilman kovaa työtä, oli lahjakas tai ei. Kaikilla on takanaan tuhansia tunteja harjoittelua. Kukaan ei ole ensikokeilulla huipputasolla missään lajissa. Taidot eivät myöskään periydy. Jos näin olisi, niin mitä kaikkia taitoja meillä olisikaan?
Päätelmä mihin olen hiljalleen tullut on, että (lähes) kuka tahansa voi päästä huipulle puhtaassa taitolajissa. Olettaen, että harjoittelee sitä riittävän paljon ja riittävän hyvällä laadulla. Kyse ei ole laatu vs. määrä –astelmasta vaan käyttäisin Eetu Karvosen lanseeraamaa termiä laadullista määrää. Jos jokin muu tekijä on myös hänen puolellaan, kuten suotuisa ympäristö, hyvä valmentaja ja sinnikäs persoonallisuus, niin hyvä.
Haluaisin uskoa samaan myös selvästi fyysisiä ominaisuuksia painottavissa lajissa. Tiede ja käytännön kokemukset eivät ikävä kyllä kuitenkaan tällä hetkellä tue tuota näkökulmaa. Kuten edellä sanoin, niin toisista on helpompi tehdä 100m sprinttereitä ja loput voivat olla parempia pitkänmatkanjuoksijoita. Jokaisella on myös todennäköinen geneettinen rajansa, että kuinka paljon lihasta pystyy kasvattamaan, miten nopeasti voi juosta 100m matkan tai kuinka korkealla hapenottokyvyn saa hinattua. Eli kaikista ei ole ainesta Mr. Olympiaksi – ainakaan pelkällä kaurapuurolla. Vastaava tilanne on esimerkiksi voimanostajalla, jonka maksimikyykky on vaikkapa 180kg. Otetaan kuvitteellinen tilanne, että parhaiden samassa sarjassa nostavien vastaava tulos on 240kg. Hänet erottaa siis tuosta tuloksesta 60kg. Jos hän joutuu jo nyt tekemään kuukausien verran työtä, että saa kyykkyynsä lisää 10kg, niin milloin hän ajatteli tehdä harppauksen edes puoliväliin tuosta 60kg erosta? En todellakaan väitä, että tilanne on toivoton. Realiteetit on kuitenkin toisinaan hyödyllistä tunnustaa. Jos jättää kuitenkin kokeilematta, että missä omat rajat menevät tämän hetkisten resurssien puitteissa, niin silloin niitä ei ainakaan löydä. Esimerkkitapauksen kohdalla voi olla, että henkilö saisi kärjen kiinni jo kahden vuoden harjoittelulla tai se voisi yhtä hyvin viedä 5-6 vuotta, jos motivaatiota ja työmoraalia löytyy riittävän pitkään.
Lahjakkuus vs. motivaatio
Monet pitkän valmennusuran tehneet henkilöt ovat sanoneet, että lahjakkuus ja motivaatio harjoitella ovat yleensä kääntäen verrannolliset. Ne urheilijat, jotka ovat tottuneet pääsemään ”vähemmällä” ja silti pärjänneet ovat hankaluuksissa, kun heidän täytyy alkaa tekemään yhtä paljon työtä kuin kilpakumppanit tai joukkuetoverit. Vastaavasti toiset, joille mikään ei ole tullut sanalla sanoen ilmaiseksi, voivat alkaa niin sanotusti kukoistamaan myöhemmin.
Todistin tätä ilmiötä ensikätisesti viime talvena ollessani matkalla Yhdysvalloissa. En mainitse nimiä tai tarkempaa lajia, koska sillä ei ole suurempaa merkitystä. Tapasin sattumalta erään nuoren urheilijan, joka kilpaili lajissaan kansainvälisellä tasolla ja sai tehdä sitä tällä hetkellä täyspäiväisenä työnään. Lähistöllä oli seuraavana lauantaina oli suuret kansallisen tason kilpailut ja tämä oli syy, että miksi kyseinen nuori herra oli lennätetty paikalle. Sattumoisin samaan aikaan hänen tuttavansa pitivät lähistöllä suuret kotibileet. Kyseinen nuori herra sanoi, että hyvin pitkälti sanasta sanaan näin: ”Voisinpa jättää väliin lauantain kisat ja tulla juomaan kaljaa sekä pitämään hauskaa kanssanne.” Vaikka en tiennyt tarkemmin tilannetta, että oliko hänellä vain hetkittäinen motivaation puutos vai oliko tämä normaalin tapainen kommentti tältä henkilöltä, niin olin hämmästynyt. Teki melkeinpä mieli läppäistä avofemma kaverin poskelle ja herättää todellisuuteen, että kuulut siihen äärimmäiseen harvaan joukkoon, joka saa tehdä mieleistään lajiaan ammatikseen. Ole kiitollinen joka hetkestä! Tarina ei kerro, että miten samaisen kaverin kisat sujuivat. Täytyisi melkeinpä ottaa selvää.
Entäpä sitten ne, joilla on motivaatiota ja tunnollisuutta harjoitella sekä lisäksi ripaus sitä luonnollista lahjakkuutta? Nyt puhutaan todella harvinaisista tapauksista. Jos muut edellytykset ovat kunnossa, niin juuri heiltä voi odottaa maailmanluokan tuloksia.
Colvin kertoo Talent is overrated -kirjassaan kiehtovan esimerkin nimeltä Jeremy Rice. Hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä NLF-pelaajia. Sen lisäksi, että hän oli erinomainen pelaaja hänen uransa kesti poikkeuksellisen pitkään. Rice oli laitahyökkääjä – pelipaikka, jossa saa kentällä varmasti eniten kolhuja. Tavallisesti laitahyökkääjät eläköityvät jo 25 ikävuoden jälkeen yksinkertaisesti sen vuoksi, että paikat eivät kestä. Rice jatkoi kuitenkin pelaamista lähes 40-vuotiaaksi! Hänen kauden ulkopuolinen harjoittelunsa oli NFL-pelaajien piireissä legendaarista. Toisin kuin muut, hän harjoitteli omatoimisesti. Harjoituksia oli 5-6 päivänä viikossa kahdesti päivässä. Aamu sisälsi voimaharjoituksen, jota seurasi iltapäivällä mäkijuoksu. Nuoremmat pelaajat liittyivät toisinaan hänen seuraansa kokeillakseen hänen harjoituksiaan ja varmistaakseen, että pitivätkö huhut paikkaansa. Kaikki eivät selvinneet läpi edes yhtä päivää, vaikka Jeremy saattoi olla heitä yli 10 vuotta vanhempi! Oliko Jeremy Rice lahjakas? En osaa sanoa. Voi olla, että hänellä oli joitakin hyödyllisiä ominaisuuksia amerikkalaista jalkapalloa ajatellen, kuten kehotyyppi, hitaiden ja nopeiden lihassolujen jakauma jne. Mikä on kuitenkin varmaa, niin hän oli hyvä harjoittelemaan. Onko se synnynnäinen ominaisuus vai jossakin vaiheessa opittua? Voi olla, että Rice oli jo alun alkujaan syntynyt pelinrakentajaksi ja jalosti itsensä vieläkin paremmaksi armottomalla työn teolla. Tai vaihtoehtoisesti vain vuodatettu hiki vei hänet huipulle ja piti hänet siellä poikkeuksellisen pitkään.
Lopuksi
Kaikilla ei ole todennäköisesti samat lähtökohdat fyysisten ominaisuuksien kehittämistä ajatellen. Toisista saa jalostettua helpommin esimerkiksi paremman spintterin. Myös henkilön iällä ja herkkyyskausilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi liikkuvuus- nopeus- ja voimaominaisuuksia ei ole useinkaan mahdollista kehittää niin korkealla tasolle parinkymmenen ikävuoden jälkeen verrattuna siihen, että niitä olisi harjoitettu nuoremmalla iällä, jolloin kyseisten ominaisuuksien kehitys olisi ollut otollisinta.
Ajattelutapa, että juna on mennyt jo ohi tai, että itsessä ei ole ainesta huipulle tai edes keskivertoa paremmaksi ei kuitenkaan saa olla este tai tekosyy sille, etteikö haluaisi katsoa miten pitkälle on mahdollista päästä. Tutkimuksessa, jonka tekijää tai vuotta en millään muista tähän hätään, haasteltiin vanhuksia ja kysyttiin asiaa, mitä he katuvat eniten. Ylivoimaisesti yleisimpänä vastauksena oli jonkin asian tekemättä jättäminen tai suoranainen yrittämisen puute.
Vaikka www on pullollaan motivaatiolauseita, meemejä ja hauskoja kissavideoita, niin nämä kaksi lainausta kannattaa lukea silti vaikka pariinkin kertaan.
”Talents are born, then made”
”Don´t wish it was easier, wish you were better”