Minua on jo pitkään on askarruttanut seikka, että miksi jotkut ovat joissakin asioissa melkein heti ensimetreiltä parempia kuin muut? Entäpä kun harjoittelua tai harrastamista on takana 2, 3 tai 5 vuotta? Entä miten oikea huipputaso saavutetaan? Ovatko jotkut vain yksinkertaisesti saaneet paremmat kortit alun alkaen vai onko heidänkin pitänyt nähdä vaivaa menestyksen ja taitojensa eteen? Seuraavassa pyrin tekemään yhteenvedon mitä olen saanut aiheesta selville.
Lahjakkuus on yliarvostettua
Paljon huomiota herättänyt Geoff Colvinin Talent is overrated -niminen kirja antaa hyvän pohjan lähteä käsittelemään aihetta. Tiivistettynä kirjan sanoma on, että synnynnäisiä lahjakkuuksia ei ole olemassa, vaan sen sijaan kaikki taito on pitkällisen harjoittelun tulosta. Colvin perustelee väitettään monella hyvällä esimerkillä. Miksi Kanadassa nuorten jääkiekkomaajoukkueeseen valitut pelaajat ovat lähes poikkeuksetta syntyneet alkuvuodesta? Vastaus on pelkistetysti, että he ovat voineet saada lähes vuoden enemmän harjoitusaikaa, kuin myöhemmin samana vuonna syntyneet ikätoverinsa. Colvinin esittelemien tilastojen valossa suurin osa valituista pelaajista oli todellakin syntynyt tammi-helmikuun välillä. Parhaassa tapauksessa alkuvuodesta syntyneet ovat voineet pelata vuotta vanhempiensa seurassa, mikä lisää etumatkaa entisestään. Jossakin vaiheessa parhaiten pärjänneet ovat olleet erillisissä harjoitusryhmissä, joilla on ollut enemmän jääaikaa. Jos tätä jatkuu vuoden tai useammankin ajan, niin kumulatiivinen vaikutus on huomattava. Vaikkapa 5h harjoittelua viikossa lähes vuoden ympäri verrattuna 3h viikoittaiseen määrään tekee huomattavan eron. Jos pelaajat ovat jäällä 9kk vuodesta, eli yhteensä 40 viikkoa, niin kahden tunnin ero tekee jo 80h lisätuntia vuotta kohden. Nämä luvut ovat varsin realistiset, sillä vietin juniori-ikäisenä 9v kaukalon laitojen sisäpuolella.
Toinen kirjasta mieleen jäänyt esimerkki on koodivelho Bill Gates. Kuinka hän pystyi saavuttamaan huippuosaamisen tietokonealalla aikana, jolloin pääsy kunnollisen tietokoneen ääreen oli harvinaista tai ainakin hyvin hankalaa? Vastaus on, että hän opiskeli yliopistossa, jossa oli yksi sen ajan parhaita tietokoneita, jopa koko maailman mittakaavassa. Pääsy näiden laitteiden ääreen oli luonnollisesti hyvin tiukasti säännösteltyä. Gatesin kaveri kuitenkin keksi sattumalta tavan, millä päästä luokan lukitusta ovesta sisään ja voilà! Tämä tiesi koodaamisen täyteisiä öitä monta kertaa viikossa Gatesille ja hänen kaverilleen, antaen näin huomattavan etulyöntiaseman huippuosaamisen saavuttamiseksi, jota tuskin oli kenelläkään muulla tuona aikana. Colvinin viesti kirjassa on siis selvästi, että lahjakkuuksia tehdään, lahjakkaaksi ei siis synnytä. Tämä ajatus on kiehtova, sillä se asettaa kaikki samalle viivalle. Ne jotka pääsevät huipputasolle haluamassaan asiassa, oli se sitten viulunsoitto tai jalkapallo, ovat vain yksinkertaisesti valmiit laittamaan itsensä likoon riittävän pitkäksi aikaa ja mahdollisesti myös varhaisessa vaiheessa.
Onko kuitenkin olemassa joitakin synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka auttavat huipputaidon saavuttamisessa? Varmasti. Jos olet 160cm pitkä, niin on epätodennäköistä, että sinusta tulee NBA-tähteä. Poikkeuksia toki aina löytyy, kuten Tyrone ”Muggsy” Boguesin tapaan. Sen sijaan jos sama henkilö on vielä kehotyypiltään mesomorfi, eli tukevarakenteinen, ehkä jopa valmiiksi lihaksikas ja kohtuullisen helposti painoa keräävä, niin on valmiudet toisenlaisiin lajeihin ovat hyvät. Mesomorfista voi tulla erinomainen voimalajien harrastaja, kuten painnonnostaja, painija jne. Toinen nopeasti esille tuleva ominaisuus on lihassolujen jakauma. Eli mikä on nopeiden ja hitaiden lihassolujen suhde? Vaikka tähän ominaisuuteen pystyy vaikuttamaan harjoittelulla, niin toisista on helpompi leipoa sprinttereitä ja toisista puolestaan pitkänmatkan juoksijoita. Toisilla voi taas olla koordinaatio ja kehonhallinta alunperin paremmalla tasolla kuin useimmilla. Tämä taas mahdollistaa sen, että he voivat pärjätä jossakin lajissa ensikokeilemalla paremmin kuin muut. Toisin sanoen he ovat aloittelijoiksi ”vähemmän huonoja”.
Viimeisenä ominaisuutena haluan tuoda esille muutamia puhtaasti psykologista ominaisuuksia; motivaatio harjoitella, pitkäjänteisyys ja harjoitettavuus. Jokainen kadunmies, tai nainen, ei ole valmis omistamaan vuosikymmentä elämästään ilman varmuutta, että saa siitä ikinä takaisin mitään konkreettista. Vaatii siis sinnikkyyttä jatkaa päivästä toiseen vastoinkäymisistä huolimatta. Toiset ovat siis synnynnäisesti kenties parempia harjoittelemaan. Heiltä löytyy peräänantamattomuutta, pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja kunnianhimoa valitsemaansa harrastusta kohtaan. Motivaation lähde pitää olla myös sisäinen, joka antaa eväät vuosien ja taas vuosien lähes päivittäiseen harjoitteluun. Ulkoinen motivaation lähde, kuten jäätelökioskin kautta ajaminen paluumatkalla, palkkashekki tai jokin muu palkkio voi toimia lyhyellä tähtäimellä, mutta häviää lähes poikkeuksetta sisäiselle motivaatiolle, mikä perustuu kunnianhimoon ja jatkuvaan haluun kehittyä jonkin taidon tai ominaisuuden kehittämisessä.
Tarina kertoo, että Ronaldo jatkoi nuorukaisena jalkapallon pelaamista koiransa kanssa myöhään iltaan, kun muut lapset olivat jo väsyneet puuhaan. Yksi mainitsemisen arvoinen ominaisuus on myös kyky poistua omalta mukavuusalueelta. On eri asia tehdä samat suoritukset päivästä toiseen, kuin että säännöllisesti tekee jotakin, mikä on juuri ja juuri oman osaamisalueen ulkopuolella. Jos puolestaan mennään liian pitkälle, niin harjoittelusta tulee selviämistä, minkä aikana on vaikea oppia mitään. Tämä pätee niin fyysisten ominaisuuksien kuin taitojenkin kehittämiseen. Jos tangossa on lähes 100% RM ja harjoituskokemusta ei ole tarpeeksi, niin toistot eivät ole todennäköisesti aivan oppikirjan kuvitukseksi kelpaavia. Oppiminen ja kehittyminen tapahtuu lähes aina juuri tällä kapealla kaistaleella, joka on juuri mukavuusalueen ulkopuolella, mutta ei liian kaukana siitä.
Ympäristön vaikutus
Luonnollisesti psykologisiin ominaisuuksiin voi vaikuttaa ja niitä voi muuttaa läpi elämän. Näihin on sidoksissa yksi tekijä ylitse muiden – ympäristö. Sanonta, että joko kohoat tai lasket seurasi tasolle pitää paikkansa erittäin hyvin. Olen huomannut tämän lukemattomia kertoja omakohtaisesti monessa eri urheilulajissa, erityisesti jotakin taitoa harjoitellessa. Jos kaveri vieressä pystyy tekemään jotakin mitä et itse osaa, niin kynnys lähteä kokeilemaan itse perässä on huomattavasti matalampi. ”Jos tuo pystyy siihen, niin miksen minäkin?! Mikä meidät erottaa, että en osaisi tuota?” Toinen seikka liittyy puhtaasti fyysiseen harjoitteluun. Kaverin kanssa intervalleja juostessa puristat varmasti enemmän itsestäsi irti, koska kyseessä on eräänlainen kilpailutilanne. Vastaavasti kuntosalilla käydessä saatat saada tehtyä toiston tai pari lisää treenikaverin kannustuksen ansiosta Tällainen toiminta voi synnyttää positiivisen, itseään ruokkivan kierteen, joka johtaa yleensä hyvään lopputulokseen.
Asia, mistä olen puhunut lukemattomia kertoja oman harrastukseni, Bmx-pyöräilyn, parissa. Onko ihme, että suurin osa huipuista tulee Yhdysvalloista? Etenkin Länsi-rannikolta tulee poikkeuksellisen paljon huippukuskeja. Onko tämä ihme, kun kausi on siellä täydet 12kk verrattuna suomen 6-7kk kauteen? Lisäksi ajopaikat ovat kuin toiselta planeetalta verrattuna Suomen mahdollisuuksiin. Vietettyäni useamman kuukauden näillä paikoilla kolmen viime talven aikana en ihmettele eroa enää laisinkaan.
vs.
Yksi seikka, joka on sidoksissa ympäristöön on laadukkaan valmennuksen saaminen. Kaikissa lajeissa tämä ei Suomessa ole helppoa. Osaava valmentaja pystyy innostamaan, pitämään motivaatiota yllä ja kertomaan urheilijalle, että missä mennään ja mitä pitää parantaa. Olisikin ehdottoman tärkeää hakeutua osaavan ja ammattitaitoisen valmentajan luotsattavaksi. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista esimerkiksi asuinpaikan tai jonkin muun tekijän vuoksi. Kaikissa lajeissa valmennuksen tai opetuksen saaminen ei ole edes mahdollista. Esimerkiksi uudemman sukupolven action sports -lajeissa, kuten lumilautailu, Bmx-pyöräily, maastopyöräily jne. valmennusta ei ole yleensä tarjolla, ellei sitä lähde hakemaan toden teolla. Otin nämä lajit esimerkiksi, koska niistä on omakohtaista kokemusta. Lumilautailu on ehkä huono esimerkki, koska sitä opetetaan jo nykypäivänä hiihtokeskuksissa lajin yleistymisen myötä. Idea tuli kuitenkin selväksi, eli valmennusta ei välttämättä ole saatavilla Suomen rajojen sisäpuolella.
Maantieteellinen sijainti on lähestulkoon itsensä selittävä. Joitakin urheilulajeja voi harrastaa lähes missä päin maailmaa tahansa. On kuitenkin todennäköisempää, että Suomesta tulee parempia hiihtäjiä kuin Keniasta talven lumitilanteen vuoksi. Suomessa taas kesälajit kuten jalkapallo on altavastaajan asemassa, koska kausi on puoli vuotta keski-Euroopan maiden vastaavaa lyhyempi. Sisäharjoittelumahdollisuuksia kun ovat Suomessa hieman puutteelliset rajallisten resurssien vuoksi.
10 000 tunnin sääntö
Tutkittaessa huippuosaajia monella eri saralla, oli kyseessä sitten urheilija tai jonkin artisti, niin merkillisen usein törmätään maagiseen 10 000 tunnin rajaan. Huippuosaajilla on takanaan lähes poikkeuksetta 10 000 tuntia tarkoituksellista harjoittelua (tähän palataan vielä myöhemmin oman artikkelin muodossa). Oletetaan siis, että huipputaidon saavuttaminen vaatii 10 000 tuntia. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Harjoiteltaessa viitenä päivänä viikossa 3h päivässä tunteja kertyy vuodessa 780. Tällä tahdilla 10 000h täyttymisellä kestäisi vajaat 13v. Kuulostaako 3h päivässä, viitenä päivänä viikossa paljolta? Ainakin minun mielestäni kyllä. Yhden käden sormet riittävät laskemaan ne tuntemani henkilöt, jotka tekevät niin paljon työtä haluamansa asian eteen! Vastaavasti, jos harjoitteluun käyttää viikoittain vähemmän aikaa, niin 10 000h rajapyykin rikkominen vie vieläkin pidempään. Tarkoitukselliseksi harjoitteluksi ei myöskään lasketa mitä tahansa pallon potkimista tai 2kg käsipainojen heiluttelua. Sillä pitää olla selkeä päämäärää, se on suunniteltua ja usein raskasta, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämän takia esimerkiksi huippuviulisti sanoo, että 5-6h tarkoituksellista harjoittelua päivittäin ei ole mahdollista tehdä kovin pitkää aikaa ilman kevyempiä välipäiviä. Se on yksinkertaisesti hyvin raskasta niin fyysisesti ja/tai henkisesti.
10 000h sääntöön liittyy mielenkiintoinen asymptootti-idea. Jos sana vaikuttaa kummalliselta, niin ei huolta, kuva selittää sen hyvin yksioikoisesti. Asymptootti lähenee siis jotakin arvoa äärettömyyteen asti, kuitenkaan koskaan sitä saavuttamatta. Jos taidot ovat y-akselilla ja aika x-aksellia, niin kuva näyttää tältä. Kantava idea on, että mitä pidemmälle mikä tahansa taito tai ominaisuus on viety, sitä enemmän pitää tehdä työtä, että saavutetaan entistä pienempiä parannuksia. Tämä pätee niin puhtaissa taidoissa, kuin fyysisissä ominaisuuksissakin. Uudesta kielestä voi oppia 90% puolessa vuodessa, viimeisen 10% sisäistäminen vaatii kuitenkin kielen puhumista sen kotimaassa mahdollisesti vuosien ajan. Jokainen kuntosalilla eri suuruisia taakkoja nostellut tietää todennäköisesti, että aloittelija pystyy kehittymään melkein millä tahansa (järkevällä) ohjelmalla. Mitä pidemmälle mennään, niin sitä enemmän työtä kehittyminen vaatii. Kokenut, 5-10v salilla käynyt, urheilija voi joutua tekemään monta kuukautta duunia saadakseen penkkitulokseensa 5kg lisää.
Teksti lähti rönsyilemään odotettua enemmän, joten päättelen tämän aiheen toisessa osassa myöhemmin.